Verkkouutiset , 17/05/2024

Fatiikki – Ymmärrystä uupumukseen -potilasopas on ilmestynyt

Fatiikkioppaat kädessä

Suomen Syöpäpotilaat ry:n uusi potilasopas fatiikista on ilmestynyt toukokuussa 2024. Oppaan nimi on Fatiikki – Ymmärrystä uupumukseen.

Opas kertoo fatiikista eli voimakkaasta arjen toimintoja häiritsevästä uupumuksesta. Oppaassa käsitellään fatiikin syitä ja syöpäpotilaan fatiikkia, fatiikin tunnistamista, siihen liittyviä tutkimuksia ja sen hoitoa.

Oppaan on kirjoittanut syöpätautien erikoislääkäri Minna Jääskeläinen. Jääskeläinen toimii ylilääkärinä Lapin keskussairaalan syöpätautien poliklinikalla ja palliatiivisessa keskuksessa.

Oppaan ulkoasu on graafikko Johannes Rantapuskan käsialaa, ja kuvitukset on loihtinut kuvittaja Erkki Toukolehto.

Oppaan verkkoversio on luettavissa tästä.

Oppaiden tilaus onnistuu tutusti Potilasoppaat-sivultamme.

Palautelomake oppaille on avattu

Suomen Syöpäpotilaat ry:lle on tärkeää saada palautetta tuottamistaan oppaista, jotta se voi kehittää oppaita.

Opaspalautteelle on avattu oma lomakkeensa, ja palautetta pääsee antamaan tästä.

Haussa potilaiden käyttökokemuksia pirtobrutinibista – manttelisolulymfooma

Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on pirtobrutinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan ehdollisen myyntiluvan 30. lokakuuta 2023.

Lue lisää

Haussa potilaiden käyttökokemuksia osimertinibista – keuhkosyöpä

Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on osimertinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan myyntiluvan 2. helmikuuta 2016. Ehdollinen lupa muutettiin 24. huhtikuuta 2017 normaaliksi myyntiluvaksi. […]

Lue lisää

Kyselyselvitys: Odottavan aika on pitkä – joka kolmas kokee syöpädiagnoosin viivästyneen

Keskustelulta sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta, hyvinvointialueiden kestokyvystä, hoitojonoista tai hoidon ja lääkkeiden priorisoinnista ei voi välttyä. Syöpään sairastuneet […]

Lue lisää