Haussa potilaiden käyttökokemuksia sonidegibistä – tyvisolusyöpä

Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on sonidegibi, on potilasjärjestöjen lausuttavana Sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa Lääkkeiden hintalautakunnassa. Sonidegibissä on tällä hetkellä peruskorvausoikeus (3061).
Suomen Syöpäpotilaat ry valmistelee lausuntoa ja kaipaa sen tueksi kokemuksia tyvisolusyöpää sairastavilta tai heidän läheisiltään.
Sonidegibi on syöpälääke. ”Sillä hoidetaan tyvisolusyöpää (erästä ihosyövän tyyppiä), joka on levinnyt paikallisesti (alkanut levitä lähistölle) ja jota ei voida hoitaa leikkauksella tai sädehoidolla.” (Lähde: Euroopan lääkevirasto)
Oman tai läheisen kokemuksen kuvauksessa voi ottaa kantaa mm. lääkkeen annostelutapaan, miten lääke vaikutti elämänlaatuun, toiminta- tai työkykyyn sekä arjessa selviämiseen. Voit lisäksi kuvailla mahdollisia sivuvaikutuksia. Myös muut näkökulmat ovat tervetulleita. Kuvauksen ei tarvitse olla pitkä, muutama lause riittää hyvin. Kirjallisia kokemuksia hyödynnetään anonyymisti eli kokemuksen jakanutta ei voida tunnistaa tekstistä.
Kerro omista tai läheisesi kokemuksista mielellään mahdollisimman pian tai viimeistään tiistaina 11.6.2024 sähköpostitse erityisasiantuntija Emma Anderssonille: emma.andersson@syopapotilaat.fi.
Lämmin kiitos kokemuksistanne ja havainnoistanne!
Yhteistyöterveisin,
Emma Andersson / Suomen Syöpäpotilaat ry
Kuva: Diana / CC0 Pexels

Haussa potilaiden käyttökokemuksia pirtobrutinibista – manttelisolulymfooma
Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on pirtobrutinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan ehdollisen myyntiluvan 30. lokakuuta 2023.
Lue lisää
Haussa potilaiden käyttökokemuksia osimertinibista – keuhkosyöpä
Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on osimertinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan myyntiluvan 2. helmikuuta 2016. Ehdollinen lupa muutettiin 24. huhtikuuta 2017 normaaliksi myyntiluvaksi. […]
Lue lisää
Kyselyselvitys: Odottavan aika on pitkä – joka kolmas kokee syöpädiagnoosin viivästyneen
Keskustelulta sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta, hyvinvointialueiden kestokyvystä, hoitojonoista tai hoidon ja lääkkeiden priorisoinnista ei voi välttyä. Syöpään sairastuneet […]
Lue lisää