Sirpa Yksjärvi Suomen Syöpäpotilaat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

Suomen Syöpäpotilaat ry:n (SSP) puheenjohtajaksi on valittu Sirpa Yksjärvi, 48, Jyväskylästä. Yksjärvi on sairaanhoitaja ja opiskelija, ja hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus vapaaehtois- ja järjestötoiminnasta. Hän aloitti luottamustoimensa tammikuussa 2025.
Yksjärvi on toiminut aktiivisesti SSP:ssä vuodesta 2011 lähtien. Hän on ollut mukana yhdistyksen hallituksessa viiden vuoden ajan, joista viimeisimpänä varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut vertaistukijana ja osallistunut myös kansainväliseen toimintaan.
– Haluan edistää kaikkien Suomen syöpäpotilaiden mahdollisuuksia saada tasapuolista hoitoa ja asianmukaista tietoa syöpäsairauksista. Minua motivoi erityisesti yhdistyksen monipuolinen toiminta, kuten vertaisryhmät ja vaikuttamistyö, Yksjärvi kertoo.
Puheenjohtajan tehtävään Yksjärvi tuo mukanaan vahvat verkostot, vankan kokemuksen järjestötoiminnasta ja rohkeuden kertoa omasta syöpäkokemuksestaan.
Sirpa Yksjärven valinnan yhdistyksen puheenjohtajaksi teki yhdistyksen syyskokous 16.11.2024.
Lämpimät kiitokset myös vuodenvaihteessa puheenjohtajan tehtävästä luopuneelle Leena Elorannalle väsymättömästä työstä yhdistyksen eteen.
Tutustu uuteen puheenjohtajaan tarkemmin ja lue hänen blogi-kirjoituksensa!

Haussa potilaiden käyttökokemuksia pirtobrutinibista – manttelisolulymfooma
Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on pirtobrutinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan ehdollisen myyntiluvan 30. lokakuuta 2023.
Lue lisää
Haussa potilaiden käyttökokemuksia osimertinibista – keuhkosyöpä
Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on osimertinibi, sai koko EU:n alueella voimassa olevan myyntiluvan 2. helmikuuta 2016. Ehdollinen lupa muutettiin 24. huhtikuuta 2017 normaaliksi myyntiluvaksi. […]
Lue lisää
Kyselyselvitys: Odottavan aika on pitkä – joka kolmas kokee syöpädiagnoosin viivästyneen
Keskustelulta sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusvaikuttavuudesta, hyvinvointialueiden kestokyvystä, hoitojonoista tai hoidon ja lääkkeiden priorisoinnista ei voi välttyä. Syöpään sairastuneet […]
Lue lisää